Olen täällä peiton alla...
Puhelimen kanssa. Ikkuna on auki, siksi olen peiton alla, koska kylmä tuuli puhaltaa välillä ilkeästi poskeen ja saasteet haisee. Peiton alla on pimeää. Tuplasti pimeämpää kun asunnossa ei ole ollenkaan valoja päällä. Tulee kuuna, tulen pois peiton alta. Tuuli on ihanan viileä ja se humisee ihanan hiljaa korviin. Alhaalla on humaltunut kaupunkin.
Mutta minua ei pelota. Peitto suojelee. Ja se että olen kaiken yläpuolella. Olen tyyni ja tunteikas, mitä kaikkeakin tuo hirveä alamaailma ruokkii minun sieluani. Vihaan humaltunutta kaupunkia, mutta tiedän että hyödyn siitä taiteelisin silmien näkökulmasta. Hetken päästä ovi avautuu ja kostea kuono kaivautuu peiton alle. Etsien minua. Täällä on taas valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistanne!