Elämän ohjeita...

Kutittaa...

Mut kyllä kutitettiin henkiin taas!

 Heti tietää että milloin kesä on tullut takaisin,

 kun neiti Pilvityttö päänahka on palanut.

Se tuo tuskaa ja myös herättää henkiin ettei täällä ole vähän aikaan piipahdettu.

 Heräättekö te koskaan takaisin maailmaan, pitkästä unelmoinnista?

AI HEI, OHO, MÄÄ OLENKIN TÄSSÄ JA PITÄISI EHKÄ ELÄÄ NIIN ETTÄ TIEDOSTAN SEN?

Minulle kävi niin, anteeksi.

Heti kun on lämmintä niin menen ihan sekaisin, unohdan myös sen että kuinka herkkä olen auringolle, auts...

(TÄLTÄ NÄYTTÄÄ PILVIBONGARIN ELÄMÄ VIIMEISTEN KAHDEN VIIKON AIKANA, VARSINKIN KUN HÄN YRITTÄÄ TUODA KUVAA VIIKOISTA TAKAISIN, AIKA EI OIKEASTAAN KOSKAAN VIERÄHDÄ, ME VAIN JOSKUS ELÄMÄMME NIIN ETTÄ ANNAMME AJAN VIEDÄ MEIDÄT MUKANAAN....)

Olen nyt kesän aikana juostun monesti siihen että ikään kuin herään haaveistani.

Yritän usein saada minua ’toimimaan’, mutta silloin maisema voittaa ja mieleni imeytyy siihen.

Kesä ei yleensä ole sellaista aikaa minulle kun tekisin paljon mitään.

Kesällä minä lataan akkuni, koska syksy on minun aikaani.

Silloin olen minä, enkä halua hukata hetkeäkään.

Toisaalta tekemättömyys saa minut ahdistumaan, mutta taas, ahdistaa vielä enemmän jos en vain saa olla.

On hyvä että tunnen itseni.

Mutta ei minusta ja heräämisistäni sen enempää?

Katsotaampa mitä olen tehnyt nukkuessani....

’’ Jotta haluan olla jotain/ tuntea jotain, tulee minun olla/ tuntea sen vastakohtaakin ’’

Eli

’’ Jos haluan ajatella enemmän, tulee minun siis olla ajattelematta hetken...’’

Ensin se nauttii hetkestään

Sen jälkeen haluaa tuntea jotain uutta...

Parasta kesässä on se kun istuu etu tai takakuistilla ja nauttii elämästä, kahvin tai kultaisten henkilöiden kera...

Pitää muistaa myös juhlia ja onnitella...

Jollain kermaisella tai alkoholisella...

Disclaimer; en juo alkoholia...

 

Ja muistaa pitää itsensä lämpimänä...

Koska horisontti ei aina ole yhtä houkutteleva...

Antaa toisen pussailla vaikka se tarkottaisi viisi miljoonaa sellaista...

’’ Katsokaa meitä! Me ollaan täällä vain aina jouluisin...’’

Löytää itsensä perheensä kanssa uudesta olohuoneesta,

Vaikka nukahtaa kesken ohjelmaa...

Nuuhkia vasta leikattua nurmikkoa...

Ja nukkua...

Mennä rannalle...

Ja vain olla luonnon ja valon keskellä.

Joskus ihmettelen sitä miten tyydyn niin vähään,

Joskus haluaisin vain olla ja unohtaa kaiken, koulut ja murheet ja sitten muistan että saan.

Sitten tajuan haluavani asioita joita halusin pois itsestäni.

Elämä vaatii tasapainoa ja myöskin ala ja ylämäkiä...

Joskus pitää hengittää ajatuksella, jotta muistaa 

hengittävänsä...

Muistakaa katsella maailmaa, läheltä, kaukaa, ilman ennakkoluuloja, ilman ajatuksia,

 ilman elämää..

Vaikka tuntuu siltä että kaikki menee liian nopeaa,

Laske vaan pää alas ja nauti...

Tästä tuli jotain muuta kuin odotin, parempi yllätyksellä kuin niin että istun ja mietin mitä sanon.

Rakkaudella Aurora...