Valokuvaajan aarteisto!

Kuvaamisen aloitin joskus ylä-asteella. JOLLAIN SÄÄLITTÄVÄLLÄ PINKILLÄ LUMIXILLA… 

Mutta jostain sen pitää alkaa. 

En kyllä kauaa sillä jaksanut säätää, kun perheesemme tuli Nikonin D60. 

Se piti olla ‘perhe’ kamera, kun edellinen oli heittänyt veivit. 

Kuinkas siinä kävikään, kiinnostuin niin pirusti vaan valokuvaamisesta. 

MULLA ON KYLLÄ OIKEASTAAN JOKU SYNDROOMA, KOSKA VARASTAN AINA KAIKKI VANHEMPIEN ASIAT, OMIN AINAKIN… ONKOHAN SE  JOKU YLEINEN PIKKUSISKO JUTTU VAI VIKA MUSSA?

Se oli hauskaa, innostavaa, helppo tapa saada ajatukset esille, ihmiset oli niin kiehtovia, halusin dokumentoida. 

Sillä voi myös varmasti olla jotain tekemistä mun valokuvamuistin kanssa,

 joskus on kiva selata päässä kaikkia kuvia mitä on ottanut...

Pari esimerkki kuvaa...

2010, osallistuin kuvataidekoulun valokuvausryhmään, siis oikeaan aitoon filmikuvaukseen. 

Olin ennen jo ollut kerran valovalokuvaus ryhmässä, mutta se oli ihan hirveetä. 

Siellä käytettiin photoshoppia koko ajan. 

‘ Opettaja’ (SE EI OIKEASTI EDES OPETTANUT MITÄÄN…),

 istui koneella ja silloin tajusin mitä keski-iän kriisi ja masennus OLI. 

Joten nappasin isän vanhan Nikon filmikameran ja lähdin vaan napsimaan, ja filmiä vain kului ja kului... 

En ole ikinä oppinut niin paljon valokuvauksesta, siellä pimeässä hääräämisestä ja se kun 36 ruutua pitää riittää.

 Kolme vuotta nyt ollut siellä, enkä aio koskaan lopettaa filmivalokuvausta.

NEVER. VAIKKA JOSKUS TUNTUU ETTÄ MUA ENÄÄ HALUTA SINNE… OLEN VAIN INNOKAS OPPILAS, MUTTA SANOTAAN ETTÄ KUVISKOULUN BUDJETTI ON VÄHÄN PIENI…

Isän filmikamera!

No se D60 alkoi käydä ahdistavaksi. 

Ja sain perittyä tädiltäni jonkin verran rahaa. 

Jotenkin tuntui kamalta käyttää toisen kuolleen ihmisen rahaa, mutta Liisa rakasti taidetta, se olisi varmasti ylpeä mun töistäni ja musta. 

Joten sitten kolme kesää sitten auton takakontista tuli Nikon D3s.

Pari esimerkkiä!

Mää olen niin kamalan kiitollinen,

 että en ole koskaan jotunut koko Nikon vs. Canon sotaan,

 tai joutunut päättämään kumman valitsen. 

Olen vain tyytynyt siihen että mitä kotosalla on ollut. ISÄN SYY SE ON! 

Mutta hirveän tyytyväinen olen ollut, mutta kaikki tietää että ei ole välilä millä kuvaa, koska kenkälaatikollakin saa kuvia! Olen kokeillutkin mutta en vielä taida sitä.

Mutta kaikkien rikkaruohojen ja pilvitaulujen maalaamisen jälkeen tänään postiin tuli kameraperheeni uusin tulokas. 

Nikon D300. Any why? 

A. Halusin KEVYEMMÄN kameran, 

kaikki jolla on semmoinen järkäle, 

varmaan ymmärtää ettei joka puolelle jaksa semmoista raahata.

B.  Kuvaan aika paljon semmoisia kohteita mihin en halua kuluttaa parempaa kameraani

C. Halusin ostaa vähän aikaa paremmalle kameralleni.

Päädyin muuten vaan D300, arvostelujen kautta ja myös sen että se on ammatilaisjärjestelmä kamera. Kyllä kuvat ihan hyviltä näyttää, D60 verrattuna, paremmilta. Mutta isäkin mulle aina sanoo,

SE EI OLE KAMERASTA KIINNI, VAAN KUVAAJASTA.

Totta se turisee!

Nyt taas historian kimppuun! 

Rakkaudella Aurora